Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka tulitte tänne tänään. Haluaisin lisäksi kiittää Hannele Vestolaa, joka mahdollisti tämän tapahtuma.
Nimeni on Paul Abbey. Olen asunut Suomessa yli 15 vuotta. Suomi oli maa, josta olin tullessani ylpeä siksi, että Suomen järjestelmän pohjalla oli inhimillisyys.
Tämä tunne oli kuitenkin viimeisen 7 vuoden aikana muuttunut huonoksi ja olen tuntenut itseni toivottomaksi. 7 vuotta sitten eduskuntavaaleissa tuli esiin myötätunnon puute, joka kohdistui maahanmuuttajiin. Lisäksi myötätunnon puutetta on suomalaisten itsensä välillä. Minusta tuntuu, että tämä on aiheuttanut eriarvoistumisen jatkuvaa kasvua myös suomalaisten kesken.
Minusta tämä on tullut meidän talousjärjestelmästämme, jossa yksityinen etu on etusijalla kaikkeen muuhun verrattuna. On hyvä myös muistaa, että kapitalistinen järjestelmä on luonut tilanteen, jossa joillakin on työtä ja joillakin ei, ja osa väestöstä auttamattomasti jää työtä vaille, josta seuraa ihmisten luokitteleminen ja epäinhimillisyys.
Valitettavasti työttömyys, huonot olot, epäinhimillisyys- tai sitten kylmä sää tai kuuma sää -käännetään maahanmuuttajien viaksi.
Tarinoita, joita olen kuullut muukalaisvihan aikana, on välillä naurettavia. Moititaan kun maahanmuuttajat tulevat ottamaan työpaikkoja, ja samalla sanotaan, ettei niiden tarvitsisi elää sosiaaliturvan varassa.
Nämä vääristyneet tarinat on luoneet muukalaisvihamielisen ympäristön, johon jopa virkamiehet ovat imeytyneet mukaan: Miten sota-aluitta, kuten Irak, Afganistan ja Somalia voidaan pitää turvallisina?
Teille, jotka olette kärsineet näistä valheita, pyydän anteeksi. Pyydän anteeksi, että nämä valheet ovat vaikuttaneet teidän elämäänne. Pyydän anteeksi epäinhimillistä kohtelua, jota osa teistä on kokenut.
Samaan aikaan olen ylpeä niistä ihmisistä, jotka ovat reagoineet tilanteeseen ja ovat valmiina auttamaan toisia hätätilanteessa, ja kiitän teitä. Meillä on työtä tehtävänä, epäinhimillisyyden on väistyttävä. Vaikka se tuntuu vaikealta, se voidaan tehdä. Meidän pitää päästä vuoropuheluun epäinhimillisten tahojen kanssa, jotta me ymmärrämme heidän ajattelutapaansa ja saada heidät ymmärtämään yhteinen hyvä.
12 vastausta artikkeliin “Turvapaikan hakijoiden tilanteesta”
Estoy totalmente de acuerdo con lo que mencionas. He tenido experiencias similares y esto realmente ayuda a entenderlo mejor.
Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me?

I don’t think the title of your article matches the content lol. Just kidding, mainly because I had some doubts after reading the article.
Your point of view caught my eye and was very interesting. Thanks. I have a question for you. https://www.binance.com/pt-BR/join?ref=YY80CKRN
Can you be more specific about the content of your article? After reading it, I still have some doubts. Hope you can help me.
Can you be more specific about the content of your article? After reading it, I still have some doubts. Hope you can help me. https://accounts.binance.com/en-IN/register-person?ref=UM6SMJM3
Your point of view caught my eye and was very interesting. Thanks. I have a question for you.
Can you be more specific about the content of your article? After reading it, I still have some doubts. Hope you can help me.
I don’t think the title of your article matches the content lol. Just kidding, mainly because I had some doubts after reading the article.
Thanks for sharing. I read many of your blog posts, cool, your blog is very good.